Behind the scene

Behind the scene

Joku kuitenkin miettii että mikä on se tapa ja kalusto jolla olen liikenteessä. Tapoja on monia, mutta tässä kohtaa olen ottanut tavoitteeksi saada pidettyä kaluston määrän mahdollisimman pienenä ja simppelinä. Rajoite on oikeastaan siinä että kamat on saatava mahtumaan kaksipaikkaisen urheiluauton kyytiin ja tarvittaessa assari istuu pelkääjän penkillä. Aina voisi mennä kahdella autolla, mutta haluan että kalusto on yhden ihmisen hallittavissa.

Muutaman kuvauksen perusteella on kalustossa nyt mukana kapea ja pitkä softbox salamalle eli strip. Stripillä saa kohtuu helposti tehtyä pitkiä kiiltoja metallipintaan ja niitä on helppo jatkaa siirtämällä valoa sivusuunnassa.  Kyseinen malli pyörii vielä akselinsa ympäri, joten erilaiset pinnan muodot on mahdollista ottaa huomioon. Itse salamana on Elinchromen Ranger RX yhdellä valopäällä. Valopää menee stripin sisään tai sopivan heijastinkuupan avulla voi valaista esim. sisätiloja. Ensimmäisillä reissuilla oli mukana raskas ulkojalusta jotta tuuli ei veisi valoa, mutta tällä keikalla nappasin mukaan puomijalustan joka taitaakin jäädä vastapainon kera kalustoon. Puomin suurin etu on siinä että sen avulla valon saa laitettua vaikka auton yläpuolelle joka taas helpottaa eri kulmien löytymistä valon heijastukselle. Eikä tuota taida tuulessa kauhean äkkiä kaatua, koska jalustassa roikkuva genis painaa jo reilun 10kg itsessään. Päälle vielä jalustan oma paino sekä 7kg:n vastapaino.

Eli käytännössä kamera jalustalle, kaukolaukaisin käteen ja valoa liikutteleen auton ympärillä. Pääasia on se, että kamera tai auto ei liiku laisinkaan jotta pikselit osuvat kohdalleen kun kuvat siirretään tietokoneelle ja Photoshopiin. Alla kuvakaappaus siitä miten nuo kuvat Photoshopissa on laitettu tasoille ja kuvasta näkee valojen sijainnin yms.

kuvakaappaus_panamera

Kuvauksen jälkeen meneekin vähintään sama aika kun itse kuvaukseen koneella kiiltoja sekä muotoja yhdistellen, joten ei nämä kuvat ihan ”nappia painamalla” synny. Katsotaan mikä on seuraava auto joka kuvataan ja missä. Siitä sitten tulevaisuudessa lisää.

panamera

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>